Lisää nurmikkoa
Nyt kun Klippokin taas terässä niin piti tehdä pihalle vähän lisää nurmikkoa. Tuossa oli nelisen vuotta järkyttävä kasa multasavisekoitusta, jonka kärräsin pois alkukesästä. Pohja oli...
Klippo -ruohonleikkuriin uusi terä
Muistiin, alkuviikolla vaihdoin uuden terän elokuussa 2011 ostettuun Klippoon. Uuden terän hinta tasaraha – 50 euroa.
Avant kaivuri 210 5-v
Tänään tulee viisi vuotta täyteen siitä kun tehtiin ostopäätös meidän kaivurista. Silloin se tuntui vähän hullulta ja tarpeettomalta hankinnalta, mutta näin jälkeenpäin todettava, että se...
Kukkoa pakkaseen
Meidän toukokuun lopussa syntyneitä tipuja on nyt kaksi vähemmän. Neljästä tipusta kasvoi lopulta yksi kana ja kolme kukkoa. Ja kaikkihan tietää, ettei siitä mitään tule…...
Omistusasujien asumiskustannukset nousivat 0,9 prosenttia
Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset nousivat 0,9 prosenttia vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Asuntojen ostaminen halpeni ennakkotietojen mukaan 0,3 prosenttia vastaavana ajanjaksona....
Tiput alkaa olla entisiä tipuja
Meidän pienissä tipuissa ei ole enää paljoakaan tipumaisia merkkejä. Tipuista alkaa tulla kanoja/kukkoja. Ihan vielä meillä ei ole täyttä varmuutta montako kanaa lopulta kanalaan saimme,...
Muistolaattaa Himpula -kissalle
Nuorempi isäntä värkkäsi komean muistolaatan keväällä kuolleelle kissalle. Ensin lauta hiottiin tasaiseksi. Sitten hahmoteltiin lautaan tekstiä, joka kaiverrettiin taltalla. Lauta käsiteltiin terassiöljyllä ja lopuksi teksti...
22. Wehoputs lietetyhjennys
Eilen sain vihdoin aikaiseksi ja tyhjensin meidän Wehoputsin lietepussin. Ja paskahommiksihan se sitten meni – pussi oli aivan liian täynnä ja painava – siitäpä se...
Lisää soratarhaa hevosille
Tiedä monesko kerta kirjoitellaan kun laajennetaan hevosten sora-aitauksia. Nyt alkaa tilanne jo olla se, että alun (10v sitten) savitarhoista on jäljellä enää pieni kulma ja...
Klippo -ruohonleikkurin terä teroitettu
Itselleni muistiin. Oikaisin tänään Klippo -ruohonleikkurin terän ja teroitin samalla laikalla. Hyvä tuli.