Laavun rakentaminen
Nuorempi isäntä toivoo meidän rakentavan laavun omaan metsään. Vähän lupailin kunhan poika sen verran kasvaa, että saa itse osallistua hommaan. Käytiin yhdellä laavulla ja otettiin...
Terassi valmistui kaksi vuotta sitten
Äkkiä se aika kuluu. Tasan kolme vuotta sitten valmistui meidän etupihan terassi. Aihe on sikälikin ajankohtainen, että aina näin keväällä ja kesän kynnyksellä remonttireiska -sivuston...
Taltuta rikkakasvit puutarhassa
Kirjataanpas muistiin. Suomelan artikkeli Taltuta rikkakasvit puutarhassa. Sisältää monen monituista vinkkiä rikkakasveista eroon pääsemiseksi.
Mitä tapahtuu puolelle mökeille, kun suuret ikäluokat vanhenevat?
Suomalainen mökinomistaja on keskimäärin 61-vuotias. Yli viisikymppiset omistavat jopa 80 prosenttia kesäasunnoista. Siviilioikeuden professori patistaa ikä-ihmisiä myymään tai lahjoittamaan mökit äkkiä pois, ennen kuin ne...
Tipujen haudonta-aika ja kuoriutuminen
Meillä oli sunnuntaina 31.5.2015 kuoriutumispäivä. Kirjataanpa muistiin seuraavaa isoa päivää varten ne tärkeimmät. kuvassa keltainen tipu 3h ikäisenä
Tipu tulee tähän maailmaan
Ohessa videokuvaa tipun kuoriutumisesta. Videolla piikkiönkannan tipu kuoriutuu ja näkee maailmaa sunnuntaina 31.5.2015. [youtube width=”640″ height=”360″]https://youtu.be/zPcvuhhlO3Y[/youtube]
Tee-Se-Itse: Linnunpönttö
Talon nuorempi isäntä teki tontille yhden linnunpöntön lisää. Homma on yksinkertainen ja jokaisen tehtävissä pienessä ajassa. Tarvitset vain: Lautaa, sahan, nauloja, vasaran, poran, palan peltiä,...
Tipuja maailmaan
Eilen sunnuntaina 31.5.2015 meille kuoriutui neljä pientä tipua. Hautominen aloitettiin lauantaina 9.5.2015. Tiput ovat maatiaiskanakantaa piikkiönkanta. Tipujen elämän ensimmäisiä askelia voit seurata live-kamaralla sivulla LiveCam.
Viherrakentamista – suunnittelua
Totuus on, että kun katsoo riittävän kaukaa niin kaikki näyttää kauniilta. Kaukaa katsoessa saa asioihin perspektiiviä. Lentävällä kuvauskopterilla pääsee näkemään pihaa ja suunniteltavaa aluetta uudesta...
Odotusta enää yksi päivä
Munat ovat olleet hautomakoneessa nyt 20 päivää. Huomenna klo 1200 tulee odotusaika – eli 21 vuorokautta – täyteen. Eilen illalla poikien kanssa tehtiin hautomisessa viimeiset...