Kanalaan seinää, kattoa ja hiekkaa
Viikonloppuna – kiitos kauniin sään ja iloisten poikien – kanala nytkähti aika paljonkin eteenpäin. Kanalan pohja on nyt valmis ja hiekkaa lapioitu kuutiotolkulla kanalan pohjaksi.
Kevät saa aikaan liikettä myös remonttireiskassa
Kevät saa aikaan liikettä myös remonttireiska -sitellä. Esimerkiksi huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana päivittäin sivujen katseluja sivustolla on 37 prosenttia enemmän kuin tammi- helmikuussa. Ja...
Kansalaisaloite eduskunnassa
Omakotiliiton kansalaisaloite energiatodistuslain muuttamisesta Eduskunnassa 24.4.2014 ja 30.4.2014.
Syrjäseutujen asuntojen arvo laskee
”Siellä missä on työtä, on kysyntää asunnoilla ja siellä missä on kysyntää, asuntojen arvo pysyy. Infrastruktuurilla, jolla ei ole käyttöä, ei ole myöskään arvoa”. Syrjäseuduilla...
Kanala valmistuu hitaasti
Kanala valmistuu hitaasti ja edistystä tapahtui vähän myös pääsiäisenä. Tosin menoa hidastaa se, että sekä puutavara että kiviaines alkavat olla aika loppu. Valmista ei taida...
Grilli ja grillialue kesäkuntoon
Viime kesänä tehty grillialue otettiin pääsiäisenä (18.4.2014) heinäkuussa ostetun grillin kera käyttöön. Myös Juliana -kasvihuoneen automaattiavaajat asennettiin päiväyksellä 20.4.2014. Viime vuonna asennus tapahtui päivälleen samaan...
Kasvatuslaatikko 39x130x90 cm
Tehtiin pääsiäisenä kolme kappaletta kasvatuslaatikkoja hyötykasveille. Rakennusmateriaalina käytettiin lehtikuusilankkua 35x130mm. Laatikoiden mitat ovat 39 cm korkea, 130 cm pitkä ja 90 cm leveä. Kasvatuslaatikkojen tekeminen...
Verkkoa kanalaan
Eilen talon emäntä oli ollut verkko-ostoksilla ja hakenut pari rullaa minkkiverkkoa ja vähän enemmän sitten kanaverkkoa. Minkkiverkkoa tulee kanalan pihahäkkiin maasta 60 senttiä ylöspäin –...
Aavistus eteenpäin
Taas maanantaina illalla mentiin aavistus eteenpäin. Pikkuhiljaa pitäisi hankkia verkkoja ja miettiä miten tuosta tehdään valmista.
Omakotiasumisesta tulee eliittiasumista!
Kehysriihen säästöpäätökset sattuvat erityisesti omakotitaloissa asuviin lapsiperheisiin ja eläkeläisiin. Omakotiasujan kustannukset ovat kasvaneet 4,4 prosenttia vuosittain neljän viime vuoden ajan. Omakotiasumisesta on tulossa kohta sellainen...