Kaivaa kaivaa
Kaivelin tänään kaivurilla tulevan ”grillialueen” ympäristöstä savimaata pois ja perään jyrsimellä isoimmat paakut pienemmäksi ajeltiin… Seuraavaksi hiekalla, lannalla ja mullalla täytetään. Sen jälkeen sitten istutuksia…
Puutarhapolkua liuskekivistä
Eilen ja tänään puuhastelin kiviainesten parissa. Aika urakka ja osa polusta tuli tehtyä kahteenkin kertaan kun korkeuseromuutokset ei ensimmäisen kerran jälkeen miellyttäneet. No, nyt näyttää...
Kirsikkapuu yms
Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi tänään käytiin viherostoksilla… Mukaan tuli kirsikkapuu ja peräkärryllinen erilaisia (älkää kysykö mitä) kukkia/kasveja. Niitä sitten tänään heti istuteltiin kaivurilla jne… Nyt kun...
Terassi (takaovi) öljytty
Kirjtaanpa taas itselle muistiin. Perjantaina 8.6.2013 öljyttiin takaoven portaat/terassi.
”Grillialueen” kiveys alkaa olla valmis
Kukkapenkkien keskelle suunniteltu grillausalue alkaa olla kiveyksen osalta valmis. Tänään aamupäivällä päästiin siis tähän. Jatketaan…
Maalla keskimäärin 4,5 tunnin sähkökatkos
Energiateollisuuden julkistaman tuoreen keskeytystilaston (pdf tiedosto) mukaan sähkönjakelu oli vuonna 2012 keskeytyneenä keskimäärin noin kaksi tuntia sähkönkäyttäjää kohden. Keskimääräinen keskeytysaika putosi merkittävästi ollen noin neljännes...
Tee Se Itse: Kukkapöytä
Nuorempi isäntä halusi tehdä äidilleen kukkapöydän kasvihuoneeseen kun nykyinen viritelmä näyttää niin surkealta. Kuvassa myös nuorin isäntä lähinnä rakennusvalvojan roolissa. Eihän siinä sitten auttanut muu...
Kiveysalue kukkamaiden keskelle
Eilenkin yritin taas ansiotöiden jälkeen helteessä huhkia. Oli se hankalaa ja alkoi heikottaa helteessä. No, jos tänään olisi parempi keli kivihommille.
Allekirjoita aloite energiatodistuslain muuttamisesta!
Laki rakennuksen energiatodistuksesta astui voimaan 1.6.2013. Voimaan tullut energiatodistuslaki perustuu laskennalliseen, energiamuotokertoimella painotettuun kulutukseen ja on epäoikeudenmukainen vanhoille pientaloille.