tarhat

tarhaan mursketta

Eilen tallin pihalle ilmestyi ”toisen” työstettävän tarhan pohjamateriaalia 42 tonnia. Kankaan päälle levitetään 0-32 mursketta arviolta sellaiset 10-30 cm. Totuus lienee lähempänä jälkimmäistä lukemaa. Vasemmalla...
piharemppalinkkejä

vesiallas pihalle

[netti]Maailma on täynnä hyviä / käyttökelpoisia ideoita. Nyt silmiin osui (liittyen pihaan siis) pieni ”opas” pienen vesialtaan kyhäämiseen pihalle. Puutarhamaailma: Vesialtaan rakentaminen Tosin tuon rakentelussa...
laskelmat/tilastot

asuminen kallistuu

Omakotiasujan asumiskulut jatkavat edelleen jyrkkää kasvua: Lämmitysöljy +34%, sähkö +8%, diesel +18%, julkiset kulkuneuvot +10% ja taksit +8% kirjoittaa Ekoisä, joka on bongannut uutisen Iltalehdestä.
piha

Pihan suunnittelu on A&O

Pihaa ollaan jo työstetty, mutta vielä tänä vuonna (tai viimeistään ensi keväänä/kesänä). Itselläni on ollut jo viikkoja/kuukausia ajatuksena kopioida useampia asemapiirustuksia ja hahmotella niihin meitin...
tarhat

kangasta pellolle

Taas vaihteeksi sitä on meillä levitelty suodatinkangasta pellolle. Soratarhan pohjalle tuli kankaat siis leviteltyä eilen lauantaina. Seuraavaksi sillä saralla sitten levitelläänkin sitä soraa… Kuvissa näkyy...
tarhat

seuraavaksi ”soratarhaa”

Nyt kun hevostallin haketarha on ready niin siirrytään seuraavaan tarhaan ja jatketaan empiirisiä (?)tutkimuksia. Mielenkiinnolla odotan ”vaativampia” kelejä, jotta nähdään mikä toimii ja mikä ei....