Olen ajatellut / suunnitellut pihalle, ehkä vuoden päästä ensi kesänä, vesiammetta, allasta vai miksi sitä kutsutaan…
karkaako kustannukset?
Laajentaminen (?) ei taida olla ihan samaa kustannusten puolesta kuin puhdas uudisrakentaminen – vaikka laajennuksenkin teko on uudisrakentamista (ainakin verottajan mielestä, ikävä kyllä).
Remontoinnin yksi vaikeimmista asioista, ellei vaikein, on kurssinsa pitävän kustannusarvion laatiminen. Me tehtiin laajennuksestamme vähintään kolme kustannusarviota. Hintahaarukka oli 55 010 – 86 028 euroa.
Päätimme lähteä hommiin (rahoitusta ajatellen) isomman luvun mukaan. Mutta kuinka käykään?
rakennusalan osto-opas
Tallennetaan taas remppalinkkeihin kun vastaan tuli. Linkeistä on sitten hyvä hakea kun tarvetta tulee.
Rakennusalan Osto-opas on kai vähän samaa tyyliä kuin Rakentajan ABC?
muistiin
Pari linkkiä muistiin tulevaa tarvetta (?) varten.
* Vantaan Vanerikulma Oy:n sivut käyvät ainakin meikäläiselle oivasta tietolähteestä vertailtaessa paikallisten tavarantoimittajien hintoja. Muutamasta tuotteesta sain jo suuntaa antavan hintatiedon tarjousteni arviointeihin.
* Puutuotehovi toimittaa mielenkiintoisia tynnyrisaunoja, leikkimökkejä yms. Tuollainen sauna voisi olla kiva kesällä.
yöllä kävi vieraita
Heräsin yöllä noin yhden pintaan ruokkimaan tulokasta. Keittiön ikkunasta huomasin pihalla rekan valot päällä ja kaksi miestä ahertamassa rekan ympärillä. Alkuun unisena ihmettelin mistä on kyse.
epätoivoista aikataulutusta
Aikaisemminkin on yritetty laittaa aitauluja projektille. Yritetään taas.
- Tällä viikolla, eli viikko 18, aloiteltaisiin perustusten maatyöt.
- Viikolla 19 aloiteltaisiin perustustyöt
- Viikolla 22 tai 23 voisi olla raksalla niin valmista, että olisi mahdollista jopa ajatella rungon pystytystä.
Katsellaan kuun lopussa paljonko tämä aikataulu heittää/heitti 😉
