Vähän maalia karmeihin
Pojan huoneen oven asennuksen jäljiltä vähän korjattavaa ja maalattavaa. Oven karmista piti höylätä vähän pintaa pois ja nyt peiteltiin jälkiä maalilla 🙂
Hyi, kanalan siivousta
Tämä on sitä shaissea parhaimmillaan, tai siis pahimmillaan. Pakollinen paha – sisäkanalan siivoaminen ennen kuin talvi tulee ja kanat siirtyvät ulkoa sisälle.
Tallissa valokatkaisija rikki
Vaihdettiin uusi valokatkaisija hevostallissa vanhan tilalle. Alkoi vaikuttaa vaaralliselta tuo vanha.
Vähän kalkkia nurmelle
Heittelin talon päätyyn nurmikkolle, josta sammal vallannut alaa, vähän kalkkia. Ehkä tuota pitää hankkia ensi keväänä säkkitolkulla ja levittää oikein urakalla.
Sorakäytävää hevosaitauksiin
Perusparannettiin vähän muutamaa kulkureittiä kolmelle hevosaitaukselle.
Puuliiteriin portaat
Ehdin jo mainostaa, että puuliiteri on valmis. Ehkä oikeammin tuolloin olisi ollut sanoa portaita vaille valmis.
Wehoputs: Tyhjennyshälytys
Taas tyhjennyshälytys.Resetoin logiikan taas. Taitaa olla isomman huollon paikka?
Purkuhommia – puumaja veks
Aikansa kutakin ja ”maja-ajan” aika alkaa olla ohi. Heinäkuussa 2012 nuorempien isäntien kanssa rakennettu puumaja oli tullut tiensä päähän ja paikoin jo vähän vaarallinen. Vähän...