10v sitten kaadettiin hirsiseinää
Tasan kymmenen vuotta sitten hirsiseinää kaatui. Eteisen ja vanhan pesuhuoneen/saunan hirsiseinä purettiin, jolloin saatiin eteiseen lisää tilaa mm. portaille.
Hevosille ylikulkusiltaa
Keväällä aloittelin laitumelle vievän ylikulkusillan osalta karsimalla ojaa. Viikonloppuna reitti laittumelle eteni kun saatiin maata ja asennettiin putki ojaan.
Lattianmaalausprojekti ohi
Eilen kannettiin uusi sohva olohuoneeseen, joten ehkä voidaan nyt taputella meidän elokuun alussa alkanut lattiamaalausprojekti päätökseen. Elokuun puolivälin jälkeen alkoi tämä vaihe kaksi: laajennuksen laattiamaalaus,...
Viimeiset listat paikoilleen takan äärellä
Kirjoittelin tuossa syyskuun puolivälissä, että lattialistat done. No eihän ne ihan ollut. Tai oli se maalia lattiaan -projektin toisen osan osalta. Ensimmäisen osan – alkoi...
Ilmalämpöpumppu huollettu
Kirjataan muistiin: Meidän ilmalämpöpumppu huollettiin tänään. Ongelmia alkoi esiintyä viime talvena tammikuun alussa kovien pakkasten myötä: Esimerkiksi ulkoyksikön jäätyminen.
Electronic Rat Trap
Hankittiin kesällä tuollainen elektroninen rotta-ansa testiin. Josko hevostallin rotat eksyisivät sinne.
Lisää pihavalaistusta talliin
Putkiremontin yhteydessä tuli kaivantoihin vedettyä myös maakaapelia sähkölle. Viikonloppuna vihdoin saatiin kytkettyä loput pihavalot käyttöön. Valot toimivat nyt kruunukytkimen ja hämäräkytkimen yhdistelmällä. Hämäräkytkimeksi valikoitui Steinel...
Electrogear LED -valonheitin
Ostettiin Puuilosta testiin muutama 20 wattinen LED -valonheitin. Jännite AC 220-240V ~50Hz Valaisin: 48xLED Teho: 20W Valoteho: 1750lm Värilämpötila: 4000K Kotelointiluokka: IP44 Led-valonheitin 20W Sis....
Hämäräkytkin ja kruunukytkin
Pohdiskelin tuossa hevostallin valaistukseen ratkaisua, jossa olisi hämäräkytkin sekä kytkin, jolla voi ohjata valaistusta tyyliin: Kaikki valot päällä, kaikki valot pois sekä valot päällä hämäräkytkimen...
Hämäräkytkintä tallivaloille
Asennettiin meidän tallin yleisvaloille yksi hämäräkytkin lisää. Mallia Steinel NightMatic 3000. Tuon on nyt tarkoitus sytyttää seinävalot tallissa automaattisesti illan hämärtyessä, lisäksi yön pieninä hiljaisina...