Sähkössä kova kulutus marraskuussa 2016
Mennyt marraskuu 2016 oli sähkönkulutusta tuijotellessa poikkeuksellisen kylmä. Meillä kului sähköä kuukaudessa 2432 kWh. Edellisen kerran 2000 kWh ylitettiin marraskuussa kuusi vuotta sitten – vuonna...
Remontin rahoittaminen
Näin talvella kodin pienet tai suuret korjaustarpeet voivat pistää silmään – ehkä ikkunat olisi aika vaihtaa tai 80-luvulla rakennettu sauna olisi viimein hyvä uudistaa? Joillakin...
Himmennin LED -valoille
Olohuoneeseen asennettu kiskovalaistus kytkettiin saman himmentimen taakse, joka meillä oli käytössä aiemmankin halogeenivalon kanssa. Kävi kuitenkin juuri niin kuin vähän pelättiin – himmennin ei toiminut...
Asuntosijoittajan kohteena uudiskohde
Tämä asuntosijoittajanplanttu on toistaiseksi keskittynyt lähinnä vanhoihin ja pieniin asuntoihin. Useampaan otteeseen planttu on kyllä miettinyt uudiskohdetta sijoituskohteena, mutta unohtanut asian koska siitä ei ole...
Yläkerran viimeinen lista asennettu!
Portaikko asennettu ja periaatteessa valmis tammikuussa 2009. ja lattian maalaus valmistui elokuussa 2010. Siitä asti portaiden yläpäässä on ollut listoitus tekemättä – lista kyllä hankittu...
Olohuoneeseen kiskovalo
Talon vanhemman puolen olohuoneeseen haluttiin lisää valaistusta ja ratkaistiin se korvaamalla nykyinen kolmen halogeenin spottivalo uudella kiskovalaisimella – valaistus paremmin säädettävissä ja mahdollisuus useampiin valaisimiin....
25. Wehoputs lietetyhjennys
Kirjataan muistiin. Tyhjensin tänään meidän Wehoputsin -lietekorin. Edellisestä tyhjennyksestä ehti kulua aikaa aavistuksen yli viisi kuukautta [edellinen tyhjennys oli 25.05.2016]. Tällä kertaa säkki noin 4/5...
Valvontakameroilla voi eksyä lain väärälle puolelle
Kotien ja kiinteistöjen valvonta on nykyään suositumpaa kuin koskaan, sillä valvonta ja valvontavälineet helpottuu koko ajan. Kameran kohdistamiseen on kuitenkin tarkat säännöt, joista selvän ottaminen...
Soratarhan laajennuksen laajennus, osa #11
Laajennettiin tässä loka-marraskuun vaihteessa vielä heinäkuussa 2016 tehtyä soratarhan laajennusta . [Soratarhaa hevosille, osa #9]
Aurinkokennovalaisin liiketunnistimella
Viikonloppuna törmättiin Tokmannilla tarjouksessa olleisiin aurinkokennovalaisimiin (led) liiketunnistimella.