Asunnon ostajan kymmenen painajaista
Oman talouden useimmiten suurin rahallinen päätös, eli oman asunnon ostaminen tehdään useimmiten hyvin heppoisin perustein. Se, että käy katsomassa 5 -10 erilaista asuntoa ennen lopullista...
Munien hautominen, osa III
Eilen 31.toukokuuta 2016 klo 20:00 alkoi meillä kevään toinen kierros kananmunien hautomisessa. Hautomakoneessa on nyt seitsemän kappaletta (omia) Orbington -munia.
Hevosmäärän kehitys Suomessa
Hevosten määrä ja merkitys Suomessa väheni merkittävästä sodan jälkeen ja yhteiskunnan teollistuessa. Vielä 60-luvullakin Suomessa oli neljännesmiljoona hevosta, tuolloin pääosin työkäytössä. 80-luvulla saavutettiin hevosmäärässä pohjat...
Tuleva grillikatos
Viikonloppuna kävin hakemassa puita meidän tulevaan grillikatokseen. Alku se on tämäkin…
Multaa talokaivon ympärille
Paremman puuhastelun puutteessa roudasin meidän pihakaivon ympärille sellaiset 600 litraa multaa. Tarkoitus korottaa tuota sen verran, että voin ajaa jatkossa ruohonleikkurilla kaivojen yli. Olen tähän...
Tiput ovat jo isoja
17. huhtikuuta kuoriutuneet tiput ovat jo isoja – ikää kuusi viikkoa. Jos arvata pitäisi niin viidessä tipussa on kolme kukkoa ja kaksi kanaa. No, tämä...
24. Wehoputs lietetyhjennys
Tyhjensin eilen meidän Wehoputsin -lietekorin. Edellisestä tyhjennyksestä ehti kulua aikaa viisi kuukautta ja yksi päivä [edellinen tyhjennys oli 25.12.2015]. Tällä kertaa säkki (kuvassa alla) oli...
Hevosenlanta Suomessa
Suomessa muodostui noin miljoona kuutiometriä hevosenlantaa vuonna 2014, josta noin 10% oli poneilta.
Leikkimökki – jokakesäinen lapsiperheiden suosikkiprojekti
Sivustomme suosituimpaa sisältöä on keväästä toiseen leikkimökki. Ja tietysti jokaisen vähänkin itseään kunnioittavan harrastelijaremontoijan tulee tehdä sellainen itse. Meillä tämä tilanne – leikkimökki piti saada...
Ilmastointilaitteen huolto
Viikonloppuna tuli vihdoin ryhdistäydyttyä ja huollettua ilmastointilaitetta. Putsasin sisältä, vaihdoin uudet suodattimet ja ja ja… Suodattimien suositeltu vaihtoväli on muuten vähän tietysti tarpeen mukaan ½–1...